Esittely

XXVII NORTHERN LIGTHS ROUTE - MARATONPYÖRÄILY 29.-30.7.2011

Tänä vuonna 27. kertaa järjestettävä Marathon-pyöräily ajetaan pe 29.-30.7. Teemana on ”edistä turvallista pyöräilyä esimerkkilläsi”.

Tapahtumaa pidetään alan harrastajien keskuudessa erittäin hyvin järjestettynä ja se on saanut hyvän maineen. Järjestäjille se on haasteellinen, koska se poikkeaa muista kuntotapahtumista siinä, että lähtöpaikka on eri paikkakunnalla kuin maali. Maraton – Pyöräily on monen harrastajan kalenterissa vuoden pyöräilytapahtumia kartoitettaessa. Kaikissa Suomen merkittävimmissä urheilu- ja kuntokalenterissa on pyöräilymme mainittuna. Marathon-pyöräily tietää kuitenkin matkoineen vähintään neljän – viiden päivän turneeta. Viime vuonna kaukaisimmat tulivat Slovakiasta ja Yhdysvalloista.

Ilmoittautuneita ja myöskin maksaneita oli 130. Yli 10 kertaa ajaneita v. 2010 oli 20 ja ensikertalaisia 35. Naisia on  8.

 

Kaikki Maraton - Pyöräilyn eteen tehty työ tehdään seurassa talkoilla. Tunteja kertyy yhteensä yli viisi sataa. Mukanaolo vaatii huoltojoukoilta vuodesta toiseen mm. lomajärjestelyjä, lähtö Kilpisjärvellehän on jo torstaina puoliltapäivin. Viidentoista hengen huoltajaporukka seuraa mukana – lisäksi yhteyshenkilöt Torniossa.

 

Nyt pyöräily on  nimetty reittinsä mukaisesti Northern Lights Route – Marathon-pyöräilyksi eli Revontulten tien Marathon-pyöräilyksi. Revontultentie on Suomessa virallinen matkailutie, ja se kulkee molemmin puolin Tornionjokea Kilpisjärveltä Tornioon ja Haaparannalle. Matkailureitti ulottuu Norjassa Tromssaan saakka.

 

Haluamme pitää Northern Ligths Route – Marathon-pyöräilyn hyvätasoisena jatkossakin - turvallisuutta korostaen. Majoitukset ja ruokailut kolmella paikkakunnalla ovat lappilaisittain tasoltaan hyvää luokkaa. Voidaksemme saada pyöräilytapahtuma kohtuuhintaiseksi olemme saaneet osanottomaksujen lisäksi eri yhteisöjen ja yrityksien taloudellista tukea.

Kiitämme kaikkia Marathon-pyöräilyä jo aiemmin tukeneita yrityksiä ja yhteisöjä hyvästä yhteistyöstä.

 

XXVII NORTHERN LIGTHS ROUTE - MARATONPYÖRÄILY 29.-30.7.2011

Marathon-pyöräily sai alkunsa kun joukko torniolaisia aktiivikuntoilijoita esitti Suomen pisimmän kuntopyöräilytapahtuman järjestämistä Kilpisjärveltä Tornioon. Ensimmäiseen v. 1985 järjestettyyn ajoon osallistui 35 kuntoilijaa. Torniolaisten mukaan lähti joukko Pohjanmaalta, Helsingistä, Lahdesta ja yksittäisiä alan harrastajia eri puolilta Suomea ja Ruotsista. Osanottajamäärät nousivat tasaisesti vuoteen 1992 saakka, jolloin saavutettiin sadan pyöräilijän raja. Nykyisin pyöräilijöitä on vakiintunut se 120.  Pääosa osallistujista on pohjoismaista, mutta yksittäisiä Suomen ja pyöräilyn ystäviä myös pohjoismaiden ulkopuolelta.

 

Northern Lights Route - Marathonpyöräilyyn kokoonnutaan Tornion kaupunginhotellin nurkille torstaiaamuna, jossa jaetaan numerolaput, Maraton-pyöräilypaidat ja auto-, ja pyörätarrat. Pyörät lastataan kuorma-autoon. Menomatkalla linja-autoissa annetaan tarvittava informaatio ja ajo-ohjeet.

Linja-autot ja pyöräkuorma lähtevät puoleltapäivin Kilpisjärvelle. Mukana seuraa kymmenkunta täyteen lastattua muuta huoltoautoa.

 

Illalla on ennen ykkösen iltauutisia purettu pyörät kuljetuksesta ja majoituttu Kilpisjärven Retkeilykeskukseen, jossa on kunnollinen päivällinen ennen rauhoittumista perjantaiaamun yleensä aika viileään lähtöön. Koska kyseessä on pyöräilyn harrastukseen vihkiytyneet, on kuulumiset tuttujen kanssa vaihdettava ja miellyttävät yhdessä koettujen kokemuksien lyhyt läpikäynti tehtävä ennen maatamenoa. Huoltojoukot aloittavat etappien matkaeväiden valmistamisen jo aamuyöstä, koska ensimmäinen sarja starttaa aamiaisen jälkeen jo klo 06.00.

 

Perinteinen matka taitetaan kolmessa porukassa, joiden matkavauhti on ennakolta sovittu. Ensimmäisenä päivänä kaikki ovat seitsemään mennessä saapuneet Äkäslompoloon Äkäshotelliin, jossa saunotaan ja nautitaan tukeva päivällinen. Ennen lepäämistä kerrataan matkan tapahtumia ja koettuja elämyksiä. Osa kertaa niitä pikkutunneille asti. Pyörähuoltomiehillä riittää töitä pitkälle iltaan, sillä pikkuvikoja pyöriin tulee takuuvarmasti.

 

Lauantaiaamu on perjantain toistoa muutoin paitsi maisemien osalta. Aavasaksalta siirrymme ajamaan loppumatkan maisemiltaan mahtavaa Ruotsin kuningaskunnan puolta (näkyy lähes koko ajan Suomen ranta). Viiden jälkeen ollaan Torniossa, jossa odottaa lämmin sauna Kaupunginhotellissa. Ruokailun jälkeen on mitalien jako ja tietenkin ruusut naispuolisille ajajille. Saadaan kehuja tapahtuman järjestelyistä ja luvataan tulla taas ensivuonna muutaman uuden kasvon kanssa ajamaan.